Viimeaikaisia

 

Info

Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy on perustettu vuonna 1985. Toimialueemme on koko Suomi.
Toimistomme tunnettaan erityisesti vaativien restaurointi- ja korjausrakentamishankkeiden suunnittelijana. Muita vahvoja alueitamme ovat vaativat uudisrakennukset ja asemakaavoitus.
Toimiston työkanta muodostuu hyvin pitkälle erilaisista erikoisrakennuksista, joita tehdessä olemme tottuneet aktiiviseen tiedonhankintaan ja käyttäjien tarpeiden arviointiin. Meillä on valmiudet hoitaa projekti esi- ja hankesuunnitteluvaiheesta toteutussuunnitteluun. Haluttaessa huolehdimme myös huoltokirjan laadinnasta.
Toimistomme työskentelytapa on yhtenäinen ja esim. eri rakennusosien ja pintakäsittelyjen onnistumisen seurantaa sekä asiakirjojen aukottomuutta ja yhtenäisyyttä on tietoisesti kehitetty jo useita vuosia. Kehitystyöllä olemme pystyneet valmistamaan hyvän laadun ja tehokkaan toiminnan. Erityisesti painotamme toiminnassamme seuraavien osa-alueiden laatutekijöitä.
*arkkitehtitoiminnan laatu
*asiakaslähtöisyys
*taloudelliset ja aikataululliset tekijät
*rakennuksen ekologinen laatu
*toiminnan tehokkuus
*piirustusten ja asiakirjojen laatu
Toimistossa on toteutusseurannan ja laajan korjausrakentamiskokemuksen kautta muodostunut hyvä käsitys siitä millaiset ratkaisut johtavat ajallisesti kestäviin ja helposti huolettaviin ratkaisuihin